TAKAISIN |
Valtaojantien ent. kuja Uittamontielle |
![]() Tämä karttaluonnos kuvaa tilannetta 1940-luvun lopulla. Valtaojantie on vasta hakemassa linjaansa Vähäheikkilän kentän vierellä, jossa aikaisemmin virtasi Sikaoja. Nimetön kuja Valtaojantieltä Uittamontielle on kuitenkin ollut olemassa jo pidemmän aikaa, koska rakennukset sen varrella ovat melkoisen vanhoja. Nykyisin kaikki nuorakennukset on purettu ja tilalle on tullut uusia taloja. Kujasta ei nykyisin ole olemassa mitään merkkejä. |
![]() Tässä vanhassa ilmakuvassa vuodelta 1944 (SA-kuva) näkyy sekä kuja (nuoli) että myös Valtaojantien linjaus m.m. Myllymäentien suhteen. Välillä Myllym.- tie Kup.katu tuskin oli muuta kuin polku pellon läpi niihin aikoihin. |
![]() Tässä ilmakuvassa vuodelta 1950 tuo e.m. kuja näkyy selvästi. Valtaojantien varrella on tässä vaiheessa vain yksi talo, mutta 1950-luvun alkupuolelta lähtien rakennettiin sen varrelle useita taloja. |
![]() Vanhemmassa ilmakuvassa vuodelta 1973 kuja on vielä osittain näkyvissä (merkitty vihreällä). |
![]() Valtaojantie 12 ennen sen purkamista. Kuja kulki aikoinaan tämän talon oikealta puolelta. |
![]() Ilmakuvassa vuodelta 1986 näkyy vielä pienempi osa kujasta punaisella merkittynä. Ylemmässä kuvassa oleva talo merkitty vihreällä. |