Valikkoon |
Tonttumäki
muistoissani 1 2.11.2014 |
Tonttumäki,
eli virallisesti Flemingin
puisto
sijaitsee Martin kaupunginosassa alueella, jonka rajat
muodostavat Kupittaan-,
Daniel Hjortin- ja Stålarminkatu. |

Tässä SA-kuvassa vuodelta 1944 näkyy Tonttumäki keskellä. Molempien pommisuojien sisäänmenoaukot erottuvat myös selvästi.
|

|
Ennen
Tonttulinnojen rakentamista 1950-luvun alkupuolella Tonttumäki
oli melko karua kalliota, jossa
kasvoi vain mäntyjä
ja katajia sekä laidoilla tuomia ja pihlajia. Rakennusten myötä
kallion lakea ja etenkin
Stålarminkadun puoleista sivustaa
muokattiin täytemaalla ja istutuksilla.
Kun Kupittaankadun
puolella pitkään toiminut sepelimylly lopetti toimintansa
1960-luvun alkupuolella,
alettiin myös tätä puolta
täyttää maalla ja myöhemmin istutettiin myös
puita lähinnä kadun varrelle.
Kupittaankadun
puoli mäestä oli myös melkoisen louhikkoista,
mutta valtaosa kivistä peittyi sittemmin
täytemaan alle.
Ainoastaan alkupään (Kupittaank.99) rinteillä
voi vieläkin löytää isojakin siirtolohkareita.
Erään sellaisen alla oli pieni luola, joka toimi lasten
mieluisana leikkipaikkana aikoinaan. Myös kallion
päällä
on pienehkö siirtolohkare, jota nimitettiin Lammaskiveksi.
|
 Tonttumäen "linnat" muodostavat
hyvän maamerkin. Tämä kuva on otettu Uittamon
"bunkkerimäeltä".
|
 Tonttulinnat
Luolavuorelta nähtynä.
|

Tonttumäki Korppolaismäeltä nähtynä.
|

Tonttumäki Everstin puiston kalliolta nähtynä.
|
 Tonttumäkeä
Kupittaankadun puolelta kuvattuna.
|
 Tonttumäkeä
Kupittaankadun puolelta kuvattuna. Vrt. vanhempaan kuvaa alla!
|

Tonttumäkeä
Kupittaankadun puolelta kuvattuna 1989. |
 Tämä
kuva on otettu Kupittaankadun ja Daniel Hjortin katujen kulmasta.
Punainen nuoli osoittaa paikan jossa on jäänteitä
ent. sepelimyllyn sokkelista. K.s. kuva alla!
|
 Ent.
sepelimyllyn sokkeli.
|
 Daniel Hjortin katua. Kuvan keskivaiheilla
häämöttää ent. Valion juustovarasto. Välittomästi
k.o.
rakennuksen jälkeen on
sisäänkäynti entiseen vanhempaan väestönsuojaan
(k.s. kuva alla).
Oikella
häämöttää kaupungin hiekkavaraston luolan
sisäänkäynti. (k.s. kuva) |
 Videolta
poimittu kuva vanhemman pommisuojan sisäänkäynnistä
juustovaraston vierellä.
|
 Stålarminkadun
puoleisen pommisuojan sisäänkäynti.
|
 Stålarminkadun
puoleinen pommisuoja sisältä.
|
 Kaupungin
hiekkavaraston luolan sisäänkäynti. Daniel Hjortin
kadun puolella.
|
 Ent.
VALIOn
juustovaraston rakennus 2011. Pommisuojan sisäänkäynti
takana vasemmalla rakennuksesta. Kuva otettu Daniel Hjortin
kadun ja Ojarinteen kulmasta.
|

Näkymä Tonttulinnasta 2007
|