6.

ETUSIVULLE ARTIKKELIVALIKKOON
Muistikuvia Martinmäestä Kuvat & teksti: Tapani Järvinen Olen syntynyt vuoden 1942 tammikuussa Heidekenillä, kuten siihen aikaan käytiin syntymässä. Siellä minut myös kastettiin. Tuo talvi oli ankara. Pakkaslukemat hipoivat itärajalla 40 astetta ja kotirintamallakin palelluttiin. Asuimme aluksi sodan aikana Puistomäessä Eteläkadulla, jossa kummitätini hoiti sekatavarakauppaa hänen miehensä kaaduttua 1939 joulukuussa sodassa. Kauppa myytiin sittemin Turun osuuskaupalle, joka jatkoi liikettä samalla paikalla useita vuosia. Samassa talossa asuivat Taimi ja Kaino Ruohonen sekä heidän kaksospoikansa. Taisin olla noin 1,5 vuotias, kun muutimme Kuninkaankartanonkadun ja Stålarminkadun kulmassa sijaitsevaan "makkarataloon", jossa 5 –henkinen perheemme asui aina vuoteen 1953 asti, jos oikein muistan. Perheeseemme kuuluivat isän ja äidin lisäksi vuonna 1943 syntynyt veljeni Uolevi ja 1948 syntynyt Reijo. Joitakin hämäriä muistikuvia minulla on sodan ajalta, jolloin jouduimme Maskuun isäni tädin luokse Rasin taloon "evakkoon", ja joitakin kertoja juoksi äitini pikkuveli sylissä ja minä kainalossa pommisuojaan hälytysten vuoksi. Pommihälytykset olivat turhia.Vakavimmat pommitukset olivat tapahtuneet jo ennen syntymääni 1940 – 1941. (Näistä pommituksista on seikkaperäinen selonteko Eino Penttilän kirjassa *Turku talvi- ja jatkosodassa* vuodelta 1988). Kävimme usein äidin kanssa Tervahovinkadulla, jossa asuivat toinen kummitätini sekä serkkuni Antero, joka usein piti minusta ”vahtia”. Toisinaan hän otti minut mukaan lähtiessään kaverinsa Aimo Salmisen kanssa asioille kaupunkiin. Kun rauha astui maahan alkoivat leikit As. Oy Koulumäen pihalla, johon talonmies Halme jäädytti talvisin meille pojille pienen kentän jääpallo- ja jääkiekkopelejä varten. Tämä kenttä palveli meitä useita vuosia, kunnes kasvettiin ”ulos” ja tarvitsimme isommat areenat. Onneksi lähellä oli urheilupuisto, jossa talon pojat urheilivat. Kesäisin pelasimme ”potkupalloa” urheilupuiston alahiekkakentällä. Talvisin hiihdimme Ispoisten metsissä ja suoritettiin kansanhiihtovelvollisuus. Isämme kanssa kävimme joka lauantai iltapäivä, kun hän tuli töistä, ja sunnuntai-aamuisin hiihtämässä Ispoisissa, jonne lähti latu Mestarinkadun ja Kuninkaankartanonkadun kulmassa olleelta pellolta. Talvi-iltoina kävimme urheilupuistossa luistelemassa rinkiä. Kaupunki jäädytti ruohokentän luistinradaksi, jossa musiikin soidessa luisteltiin ympyrää yhdessä tyttöjen kanssa. Valitettavasti tämä loppui aikanaan, koska kaupunki lopetti jäädyttämisen ja musiikin. Syytä en tiedä, mutta olen arvellut, että kuvioihin astui TEOSTO-maksut. ( Ehkä, joku voisi valaista asiaa vähän tarkemmin). Sitten paikalle kohosi ”Norssi”, joka nykyisin on Steiner-koulun tiloja. Taisin olla 4 -vuotias, kun ensi kerran osallistuin isän ja äidin kanssa kansanhiihtoon. Taisi samalla olla maaottelu Ruotsia vastaaan. Hyppäsin myös talvisin Urheilupuiston hyppyrimäestä (”tussarista” kuten silloin sanottiin) 11 - 12 vuotiaana. Koulumäessä asui tuolloin Luntamon Seppo, joka johdatti minut tähän harrastukseen.
Aila ja Tapani Puistomäessä	Reijo, minä ja Uolevi Koulumäen kodissamme 1951
Lapsia Koulumäessä oli paljon, olihan suuret ikäluokat silloin kouluiässä. Sen vuoksi urheiluharrastukset onnistuivat pihan lasten kesken. Koulumäessä asuivat tuohon aikaan Tähtisen Timo, Salmen Jarmo, Lindmanin sisarukset Matti ja Maija, Heinosen veljekset Raimo ja Tapani ja heidän sisarensa Seija, Aaltosen Matti ja Ulla, Mäen Soile, Ruohosen Riitta, Merivuoren Inkeri, Törnqvistin Kari, Söderströmin Börje sekä Ylitakun Arja ja Pentti. Naapurinamme olivat Sundströmin sisarukset, joista vanhin muutti Australiaan.Taloon muuttivat niinikään Matti Nyström ja sisarensa Maija. Talossa asuivat myös sisarukset, joista toisen nimen muistan ( hän oli Inkeri), mutta toisen nimi on häipynyt muistista samoin kuin sukunimi. Olisiko ollut Roine? Pihalla leikimme ”natusia” poikien ja tyttöjen kesken sekä kymmennen tikkua laudalla. Nämä leikit olivat yleisimpiä leikkejä, joita talon lapset joskus jopa vähän kovaäänisesti leikkivät Koulumäen pihalla. Tytöt pallottelivat useammalla kumipallolla seinään ja hyppivät pihalla muskreettaa. Pojat puolestaan hyppivät pituutta tai pelasivat ”nappissi”. Kaikki leikit eivät olleet vanhempien mieleen: keväisin kun aurinko alkoi lämmittämään, pojat alkoivat ”präkätä” polttolasilla filmin pätkiin ja kaikkeen mikä mikä kuumuudesta käryttämään. Vanhat kengännauhatkin kelpasivat, mutta niistä tuli tuli todella kamala haju (krääsä, kuten silloin sanottiin). Kuuden vanhana astelin ”koulutietä”, yli rakentamattoman mäen, Martin kouluun, jossa opettajina olivat 1. ja 2. luokalla naisopettajat. Ensimmäisellä luokalla opettajana toimi Säilä-niminen "ope" - vähän vanhempi naisopettaja. Toisella luokalla opettajaksi tuli Tuulikki Kaarne, joka oli noin 25-vuotias vastavalmistunut. Tosin olin kotona kertonut hänen olevan vähän vanha. Kolmannella luokalla kansakoulussa opettajaksi tuli Sylvi Läntinen, opettajapariskunnan vähemmän tunnettu opettaja.(Oli muuten Tommi Läntisen isoäiti). Martin koulusta siirryin kolmannelta luokalta Turun Suomalaisen Yhteiskoulun valmistavaan kouluun ja sitä kautta oppikouluun, josta kirjoitin ylioppilaaksi. Muistan olleeni melkoinen kulkuri lapsena ja kiertelin Martinmäen ympäristöä, joka tuli tutuksi aina Kupittaan asemaa ja Halista myöten. Tätä "kulkurielämää" auttoi suuresti polkupyörä, jonka isäni osti Kupittaankadulla olleesta pyöräliikkeestä, Grannaksen liikkeestä.. Mutta kyllä sitä jalkaisinkin tuli kuljettua. Kerran karkasin kotoa Puistomäkeen kummitätiäni katsomaan. Olin silloin 2,5 vuotias ja taivalsin Salosen kaupan ja leipomon ohi Eteläkadulle. Silloin ei ollut kovinkaan suurta vaaraa autoista, joten taivallus Puistomäkeen onnistui pieneltä taapertajalta helposti. Takaisin kotiin pääsin pyörän ”tarakalla”, kun eräs rouva oli tunnistanut minut ja tiesi missä asuimme. Pyörän taakse pääsin vasta sen jälkeen kun minut oli pesty ja annettu kuivat ja puhtaat vaatteet. Vahinko, kun oli tullut housuihin matkan aikana. Toisen kerran olin noin kolmen vanhana lähtenyt alakerrassamme asuneen samanikäisen Soilen kanssa kohti Aurajoen rantaa. Istuimme vierekkäin Aurajoen rannalla olevilla puisella venelaiturilla jalkojamme heilutellen, kun serkkuni Antero oli sattumalta nähnyt meidät tulessaan kotiin raitiovaunulla (reitti nro 2). Antero oli hypännyt seuraavalla pysäkillä pois ja tuli aivan äänettömästi taaksemme. Hän otti kupaakin niskasta kiinni ja veti meidät pois laiturilta. Ja taas kerran pieni sekkailijapoika oli pelastunut samoin kuin ”tyttöystävänsa”. Pisimmät luvattomat retkeni ulottuivat aina Kakskertaan asti. Kerran talvella päätimme Sundströmin Börjen kanssa lähteä potkukelkoilla Kakskertaan Börjen sukulaisen luo. Silloin Satavan ja Kakskerran saaren välissä liikennöi lossi. Se lopetti liikennöinnin iltaisin jo kello 22 aikoihin. Niinpä jouduimme takaisin tultaessa kulkemaan jäitse lossiväylän reunaa pitkin. Pääsimme onnellisesti yli. Onnellisesti siksi, että mukanamme olivat pikkuveljeni, joista nuorin oli vasta parivuotias. Olimme sitonet hänet kiini kelkkaan, jossa hän nukkui autuaan tietämättömänä seikkailusta. Kun pääsimme yli Satavan puolelle tuli meitä vastaan auto, joka osoittautui taksiksi. Isäni oli lähtenyt meitä vastaan taksilla saatuaan tietää missä ”pojankoltiaiset” seikkailivat. Vanhenpamme olivat hakeneet meitä kaikkialta, koska emme olleet kertoneet mihin matkamme suuntautui. Emme olisi saaneet lupaa lähteä, jos olisimme kertoneet. Retkemme päättyi onnellisesti myöhäisiltana ja saimme painaa päämme tyynyyn lämpimässä kodissa syötyämme ja juotuamme lämmintä teetä ja äidin leipomaa pullaa. Asiasta ei paljon puhuttu jälkeenpäin. Vanhenpamme olivat ilmeisesti sitä mieltä, että kylmä pakkasilma oli opettanut meitä. Autoja silloin kyllä oli jonkun verran. Lähinnä muistan talostamme kaksi autoa: sellaisen "kantti kertaa kantti" koppafoordin ja toisen, taisi olla sekin Ford, jonka omisti kiinteistövälittäjä Nyström, jonka pojasta Matista tuli myöhemmin Turun rikospoliisin päällikkö. On jo nyt eläkkeellä, kuten minäkin. Tarmolasta, joka oli yksi As. Oy Koulumäessä olleista kaupoista, me ostimme ruokatarvikkeet. Maitokaupaksi sitä kutsuttiin. Siihen aikaan kun myytiin irtomaitoa asiakkaan kannuihin. Salosen kaupassa kävimme myös, koska he olivat sukulaisia. Muistan miten Salosen mamma (Johanna) istui tuvan keinutuolissa ja antoi ohjeita niin leipomoon kuin kaupanpuolelle. Salosen Martti jakoi leipomotuotteita kauppoihin autolla, josta minulla on hämärät muistikuvat. Martti otti joskus minut mukaan ”kyytiin” jakelureissuille. Minulle jäi sellainen kuva, että hän piti lapsista. Omia lapsia Martti sai vaimonsa Ainon kanssa kolme : Matti, Hanna jaKaija. Matista tuli myöhemmin leipomon toimitusjohtaja, mutta hänkin on jo eläkkeellä ja johdossa on Matin poika Juha.
Äitini ja minä Tervahovinkadulla kummitätini asunnon pihamaalla.	Minä ja kummitätini Elli Laaksonen olemme samalla pihalla.
As. Oy Koulumäki ("Makkaratalo", Pyöreätalo" nykyisessä asussa.
As.Oy Koulumäki oli pitkään yksinäinen rakennus, jonka pihalta näkyi Martin koulu sekä ns. Martin puiston takana Urhon- ja Arvinlinnat. Vasta 1940-luvun lopulla rakennettiin ”makkaratalon” eli As. Oy Koulumäen ja Martinpuisto väliin rakennus. Tähän taloon tuli myös liikehuoneistoja, joista muistan lihaliike Bangin. Syynä muistamiseeni lienee kaksi seikkaa: liikkeessä oli ”ihmeellinen” ikkuna, jossa virtasi vesi, ja toiseksi kiusasimme liikkeen myyjätyttöjä ”pirunviululla”. Se piti melkoista vinkunaa myymälän sisällä, kun sidoimme langan ikkunan ”pokiin” ja vedimme hartsin palaa edestakaisin pitkin lankaa. As.Oy Koulumäen ja Martinkoulun välinen mäki oli aluksi rakentamaton ja oli pitkään meidän poikien ”seikkailupuisto”,mutta vähitellen (1950-luvun alussa) mäelle nousi aravatalot ja mäkeä alettiin sen vuoksi kutsua velkaisten mäeksi, ja Koulumäen viereen rakennettiin kolme "pistetaloa". Viimeksi rakennettiin aivan Koulumäen aidan taakse pesula, joka oli Pekka Ruolan isän omistama. Mahtoiko Pekka löytää jo tuolta ajalta vaimonsa, sillä Koulumäen vieressä (Stålarminkatu 5 ) oli kukkakauppa, jota pitivät Brunowit, eli Marjon isä ja äiti. Samoihin aikoihin rakennettin myös Kuninkaankartanonkatu 10. Muistan hyvin miten tiilet kannettiin ihmisvoimin muurareille ylös. Kantajina toimivat usein naiset ”kantopukin” avulla. Tämä kantoteline oli tehty puusta ja kantosarvet oli pehmustettu kankaalla. Työ ei varmaankaan ollut kevyttä, koska mitään hissejä ei ollut, vaan tiilet kannettin puisia rakennusajan portaita ylös. Tuohon aikaan oli hyvin tavallista, että työmaaparakit paloivat sopivasti rakennuksen valmistuessa. Sitä ei tapahtunut yksinomaan Martinmäessä vaan myöskin muissa rakennuskohteissa ympäri maata. Kävimme lapsena kuuntelemassa 1939 rakennetussa Urhonlinnassa sijaitsevassa Martin kirjastossa satutunteja, joita piti silloinen kirjastonhoitaja. En muista hänen nimeään. Torstaisin keräännyttiin illalla kuudenaikoihin radion ääreen kuntelemaan Markus-sedän lastentuntia. Se oli silloin kohokohta. Myöhemmin kuunneltiin radiosta jännityskuunnelmasarjaa Paul Templen seikailuja sekä Pekka Lipposen ja Kalle-Kustaa Korkin seikkailuja. Paul Templenä muistaakseni näytteli Joel Rinne, Pekka Lipposen äänenä oli Åke Tuuri ja Kalle-Kustaa Korkille antoi äänensä Vilho Ilmari. Samaisessa Urhonlinnassa toimi myös lastenneuvola, jossa minäkin veljieni kannssa ”vierailimme” punnituksessa äitimme vieminä. Turussa riehui 1940-luvun puolivälissä tulirokko- ja kurkumätäepidemiat. Ollessani vajaa 5-vuotias jouduin pyhäinpäivän aikoihin tulirokon vuoksi kunnallissairaalaan – kulkutautiosastolle, joka sijaitsi Luolavuorentien puolella. Rakennukseesa oli suuret ikkunat, joista vierailijat lasin takaa ”kommunikoivat” potilaan kanssa. Pääsin sairaalasta kotiin joulun aaton aattona. Mutta jo kahden viikon päästä Loppiaisena jouduimme koko perhe samaan sairaalaan kurkkumädän vuoksi. Tällä kertaa minun sairaalareissuni venyi helluntaihin saakka. Kurkkumätä koetteli turkulaisia rajuin ottein. Moni lapsi, nuori ja aikuinen menehtyi kurkkumätään. Minäkin olin menehtyä tuohon kulkutautiin. Näytti siltä, ettei mikään hoito auttanut. Kun minulta otettiin bakteeriviljely ja istutettiin se koe-eläimeen – marsuun – niin koe-eläin kuoli. Tauti istui sitkeässä. Lopulta lääkärit (Jäykkä ja Tolvi) ehdottivat, että kokeltaisiin penisilliiniä, joka oli siihen aikaan uutta. Vanhempani antoivat kokeiluun luvan ja niin minä istun nyt koneen vieressä kirjoittamassa tätä muisteloa. Kerroin jo tuolla edellä, että Koulumäessä asui paljon lapsia, kuten koko Martinmäessä. Talossa asui rautatieläinen Aki Ruohonen, joka oli Matin ja Tepon setä ja tietysti myös Seppo Ruohosen. Akilla itsellään oli Riitta-niminen tytär. Ruohoset asuivat kaikki Martinmäessä. Seppo, Matti ja Teppo asuivat jossain Tervahovinkadun liepeillä. Uskollisin Martinmäen asukkaista lienee ollut Jarkko Laine. Martinmäessä asui myös Kastehelmi Karjalainen (1911 –1973) miehensä arkkitehti, taiteilija Heimo Riihimäen kanssa Kuninkaankartanonkadun ja Stålarminkadun kulmassa vastapäätä ”makkarataloa” sijaitsevassa puutaloyhtiössä. Kastehelmi Karjalainen oli lausuntataiteilija ja hänen miehensä tunnetuimpia töitä on Helsingin Lasipalatsi . 1950 – luvun alusta muistan eräitä jengi-tappeluita, joita käytiin Martinpuistossa. Vastapuolena olivat Mäntymäen pojat, joista muistan eräitä Kupittaankadun sankareita. Tappeluissa käytettiin astaloita, mutta niillä yleensä vain rehenneltiin, harvoin niillä tosissan lyötiin. Tappeluiden aiheita en muista, olisiko ollut alueen ”herruus” vai vain voiman näyttö. ************************************************************************************************************************** Tapani Järvinen Hinkalokatu 4 C 17 20540 TURKU tapani.jarvinen@luukku.com puh. 040-8177248
Minä, isä ja Uolevi joskus 1945.	Tämä talo rakennettiin As. Oy Koulumäen ja Martinpuiston väliin 1940-luvun lopulla.. (kuva on otettu 2007) Martin koulu