Palaa etusivulle Artikkelivalikkoon |
Crichtonin
telakka Itäisen Rantakadun varrella Lähde:
Nils von Knorring "Från Crichton till
Åbovarven". 18.12.2014
|
 ((pohjakartta kuvaa tilannetta
1950-luvun puolivälissä)
Selityksiä: Crichtonin
alue on karttaan merkitty varjostuksella ja merkinnällä
WC. It. rantakadun ylittävät
slipikanavat ja raiteet sinisellä ja mustalla värillä.
Kohdassa S oli rannassa myös
nosturi. V= vanha venevinssi, joka säilyi paikoillaan
aina 1950-luvulle saakka. YS
= Tervahovinkadun ylikulkusilta. Vanhojen kuvien perusteella förilaituri
(FL) on sijainnut reilusti sivussa nykyiseltä paikaltaan.
1= vuonna 1847 rakennettu
puutalo, joka vuosina 1862 - 1890 toimi Crichtonin perheen asuntona
ja myöhemmin telakan konttorina.
2 = kaksikerroksinen
tiilitalo, joka toimi telakan piirustuskonttorina. Molemmat
rakennukset ovat edelleen olemassa. (k.s kuvat alh.)
Himmeällä värillä
merkityt rakennukset hävisivät suurimmalta osaltaan 1900-luvulla,
mutta ruskealla merkityt purettiin huomattavasti myöhemmin
ja tilalle rakennettiin kerrostaloja 2000-luvulla. It.rantakadun
kanavat täytettiin vasta 1920-luvulla, jolloin liikenne pääsi
esteettä kulkemaan katua pitkin. |
 Crichtonin talo It. rantakatu 56 ja sen takana
näkyy kaksikerroksinen tiilirakennus (spinhuusi)
|

Pommilan
aluetta, vasemmalla "spinhuusi."
|

Pommilan valimorakennus.
|
 Vanha
venevinssi. Kuva: J. Liuke
|
Historiaa
lyhyesti
1842
A.T. Eriksson ja David Cowie perustavat höyrykoneita
valmistavan yrityksen Itäinen rantakatu 56:n.
1850 Ins.
William Crichton saapuu Turkuun e.m. yrittäjien palvelukseen.
1854 Wm.Crichton muuttaa Pietariin
1862 Wm.Crichton palaa takaisin
Turkuun ja tulee osakkaaksi sekä toimitusjohtajaksi yritykseen,
jonka nimi on nyt
Wm.Crichton & Co
1874 perustetaan
osakeyhtiö (Wm. C ja Erik Julin) Wm.Crichton & Co Aktiebolaget
1879 John Eager muuttaa Crichtonille Pietarista.
1889 Wm.C kuolee
ja johtajaksi hänen tilalleen tulee J. Eager
-------
1906 Venäjän kruununtilaukset Turkuun loppuvat.
1913
Wm.Crichton & Co Aktiebolaget menee konkurssiin ja joutuu kauppahuone
C.M Dahlströmin haltuun.
1914 Ab Crichton Oy rekisteröidään.
Hallituksessa veljekset Ernst ja Magnus Dahlström.
1924
Ab Crichton Oy ja Ab Vulcan yhdistyvät, nimeksi tulee Ab Crichton-Vulcan.
Toim.johtajaksi valitaan
Allan Staffans.
1935 telakka liitetään
Wärtsilä-Yhtymään. (Crichton -Vulcan =
C-V)
1965 nimi Crichton -Vulcan poistuu ja uudeksi nimeksi
tulee nyt Wärtsilä Oy Turun telakka
|

|
Ins. William Crichton
s. 1827 Skotlanti
k. 1889 Turku
Viereisessä
kuvassa Crichtonien sukuhauta Turun
vanhalla hautausmaalla.
|
|