Raitiovaunu, raitsikka, ratikka, kyklooppi, "rakkaalla lapsella on monta nimeä".  Tuo ihmeellinen
 insinööritaidon luomus, joka sähkön voimalla kuljettaa ihmisiä sinne sun tänne. Eikös siinä olekin jotain
 kovasti inhimillistä; kuin se olisi elävä olento valoineen, äänineen kaikkineen!?

 Muistan hyvin sen merkillisen ilmapiirin, joka ratikan sisällä vaikutti - erityisesti sen vetovaunussa, jossa
 tärkeän  näköinen kuljettaja touhusi vipujen ja nappuloiden kanssa.
  Kuskin edessä oli myös hieno kojetaulu, jossa oli merkkivaloja sekä iso ampperimittari, jonka neula joskus
  kohosi  muheviin lukemiin.
 Vetovaunun sisällä tuntui myös kummallinen tuoksu, joka mielestäni koostui "ulvon hajusta", sähkön kärystä
  ja  kuuman konerasvan aromista.
 Vaunun perällä tomera rahastajatäti "pömpelissään" istuen hoiti rahastuksen.
  Jos vaunu oli kovasti täynnä, niin silloin tuo täti huusi käskevästi:" siirtykää eteenpäin - stig framåt
  vassokuu"!
 Hänelle kun antoi maksun, niin palkaksi sai käsittämättömän näköisen lipun, johon hän rivakasti tökkäsi
  pihdeillään reiän jos toisenkin. Lippua tuli varjella tarkoin koko matkan ajan.

 Penkit olivat puusta ja niiden selkänojan saattoi kääntää niin, että voi kaverin kanssa olla nokat vastakkain,
 jos  tarve vaati.   Penkkien kädensijat olivat aikojen kuluessa tulleet kiiltäviksi hikisten kämmenten niitä
 hiplatessa.

 Raitsikan seinällä oli sukkela laatikko, jossa oli paljon nappuloita. Tietysti penskana ollessa teki kovasti mieli
 painella noita nappuloita. Talvella vaunua yritti lämmittää rei'itetyssä peltilaatikossa sijaitsevat lämpöpatterit,
 mutta yleensä vain itse laatikko oli tulisen kuuma ja vaunussa kylmää ja vetoista.
 Välillä kompressori lattian alla alkoi pitää hurjankuuloista lonksutusta ajaessa syntyvien kolinoiden ja
 kirskumisten lisäksi. Joskus kuski joutui kilauttamaan kelloa muiden kulkijoiden varoittamiseksi.
  Vaihteeseen tultaessa monesti virroittimessa kävi melkoinen leimahdus, joka sumuisena iltana näkyi
  hyvinkin  kauas, kuin salaman leimahdus ikään.

  Muistoja muistoja vaan. Aikanaan tämäkin ihanuus sitten päättyi ja keltsut sun muut korvasivat iki-ihanat
  raitsikat!      voi voi niitä aikoja.........

 Vielä kun saisi edes sen museoraitiotien jonnekin...