Takaisin etusivulle

           Elämänmenoa 1950-luvulla yleensä

  Omia muistikuviani lapsuusajoiltani Kupittaankatu 166:ssa.
  © Martti Walden 2006                27.1.2015

Tämä kuva kotitaloni takapihalla on otettu paljon ennen syntymääni.

 Kotitaloni takapihalla vuonna 1948. Vasemmalla "trekoli".

Kupittaankatua vuonna 1950.    Minä vas.  ja veljenpoikani oikealla.
 Kuvattu Tonttumäen kohdalta kadun alkupään suuntaan.

Pihasoittoa vuonna 1949.
Taustalla "Manderoosin talo"   Kup.katu 170 .  

 Minä (vas.) ja Tuomen Markku "trekolin" alueella 1950. 

  
                        Äitini trekolissa (puutarhassa) 1940-luvun lopulla                                        

 Takapihalla 1940-luvun lopulla. Vas. allekirjoittanut    ja   oik. H. Tuomi

Meillä oli kotona vesi ja viemäri jo silloin, kun olin hyvin nuori. Myös WC laitettiin aivan 1950-luvun alussa. Tarkkaa vuosilukua ei enää kukaan osaa sanoa.

Myös sauna meillä oli käytössä ja sen padassa keitettiin pyykkipäivänä vaatteet, joiden pesemistä sitten jatkettiin jaloilla varustetussa punkassa pesulautaa käyttäen. Pesujauhe oli yleensä VALO-merkkistä.

Kotieläimiä meillä ei enää omana aikanani ollut, mutta aikaisemmin kyllä; ainakin sika ja lammas. Niiden kohtalon voi jokainen arvata...

Hedelmäpuita oli vanhastaan joitakin ja myöhemmin istutettiin takapihalle muutama omenapuu, jotka vieläkin saattavat olla tallella.
Myös marjapensaita meillä oli muutama. Ennen tonttiuudistusta näitä pensaita oli enemmänkin ”trekolissa”.
Myös raparperia kasvatettiin kompostin vierellä.

Puhelimesta ja radiosta olenkin jo maininnut aikaisemmissa muistelmissani.

Melkoinen mullistus oli 1950-luvun alkupuolella (1952?), kun sähkön jännite nostettiin 120:stä Voltista 220:n Volttiin. Tällöin jouduttiin uusimaan lamput ja monet kodinkoneetkin. Samoin piti vaihtaa asetukset niissä laitteissa (mm. radio), missä tällainen toimenpide oli mahdollista suorittaa. Tämä jännitteenvaihto siis koski kaikkia Myllymäen taloja, mahdollisesti koko Vähäheikkilän aluettakin.

Niitä näitä.... :

Isäni korjaili kelloja ”firapelinaan” 1950-luvun alkupuolella, mutta sai tarpeekseen, kun siitä tuli yllättäen melkoiset veromätkyt. Ehkäpä joku kateellinen naapuri oli tehnyt ilmoituksen verottajalle...kuka tietää....?
Isäni oli kuitenkin saanut melkoista mainetta tästä kellonkorjaus touhustaan ja asiakkaita piisasi melko hyvin.
Hän poltti niihin aikoihin pilli Klubia ja minun tehtäväni oli antaa tulta tupakkiin, kun se tarkkaa työtä tehdessä suupielessä roikkuen tuppasi aika ajoin sammumaan. Annoin tulta (bensa)sytkärillä ja hieman minua pelotti
tuon vempeleen käyttäminen.
----

Kirjastoa (eli lainastoa) meillä käytettiin varsin paljon hyväksi; useimmiten äitini siellä kävi ja pääsin itsekin silloin tällöin mukaan. Näistä käynneistä pääkirjastossa muistan parhaiten ne synkät taulut seinillä ja sen ison kuvapatsaan eteisaulassa.  Pääasiassa meillä luettiin tietopuolisia kirjoja, mutta joskus tietysti muutakin.
----
Tuomen kaupassa oli aikoinaan myyjänä nuori nainen, joka käytti melkoisen vahvaa meikkiä.
Kerran kysyin häneltä:” olek sää rohruskaupas töis, ku sul o nii huulet maalattu?”
En muista mitä hän tästä lausunnostani tuumasi, mutta jatkoin kuitenkin heti perään että:” mul on huhmorin tajuu...”.
Taisipa olla asia sillä kuitattu...toivottavasti.
----
Vappua meillä vietettiin varsin tavalliseen tapaan, eikä siitä juuri muuta muistu mieleeni kuin se, että kerran isäni ja veljeni halusivat itse täyttää vappupallon vedyllä. Tarkoitukseen oli hankittu suolahappoa ja sinkin kappaleita, jotka laitettiin happopulloon ja siihen pallo suulle. Pullossa alkoi melkoinen kuohuna ja happoa
valui saunan betonirappusille, jossa se vielä kiehui aika lailla.
En kylläkään muista sitä, saatiinko vappupalloa mihinkään nousemaan.
----
Kerran syyspimeällä olimme Tuomen poikien kanssa liikkeellä heidän takapihallaan. Meillä oli vain heppoinen taskulamppu valoa antamassa. Yht'äkkiä joku päästi karmean örinän ja me pelästyimme sitä aivan tavattomasti ja luikimme pakoon. Luultavasti örisijä olikin vain Tuomen poikien isä, joka halusi meitä vähän säikytellä.
----
Näihin aikoihin kuri oli tiukkaa, elämänmeno varsin rauhallista ja hyvät tavat kunniassa. Ilkivaltaa ei juurikaan kotiseudullani esiintynyt. Koulussa opettaja oli ehdoton auktoriteetti ja meille opetettiin käyttäymissääntöjä tiukalla otteella. Esim. raitsikkaan mennessä tuli aina antaa vanhempien mennä ensin ja antaa myös tarvittaessa vanhemmalle henkilölle paikka, jos vaunu oli täynnä.
----
Yleensä joka seudulla on omat ”värikkäät” henkilönsä; Myllymäessä tällaisia olivat mm. ”Hitsi ja Fiäteri Signe”.
 Ohikulkijat saivat myös omat lempinimensä, kuten ”Päittempään mutsi, Sepän mutsi ja seipäänniälly”. Varmasti näitä nimityksiä oli enemmänkin, mutta itse muistan vain nämä.