VALIKKOON |
Pihlajaniemi (Majakkaranta) eilen ja tänään
Näkymiä
Pihlajaniemen kalliolta eri
aikoina
8.5.2015
|

Pihlajaniemi ilmakuvassa vuodelta 1953
|
 Panoraama
kalliolta Hirvensalon suuntaan. 2006 Vasemmalla
pilkottaa uusi silta 1990-luvun alkupuolelta.
|
 Selityksiä: VS=
Hirvensalon vanha silta / lossi UVS= uudempi "väliaikainen"
silta V= entisen veneveistämön ja muiden teollisuusrakennusten
likimäär. sijainti
|

Pihlajaniemen aluetta ilmasta kuvattuna vuosina 1973 ja 1986
Käyttöoikeus ilmakuviin
vuosilta 1973, 1986 ja 2010 saatu 26.3.2013 Turun kaupungin
Kiinteistöliikelaitokselta.
|
Pihlajaniemen kallioilla oli aikoinaan useitakin
asuinrakennuksia, mutta yhteiskuntapoliittisista syistä
johtuen asukkaat määrättiin poistumaan alueelta 1950-luvulla
ja myöhemmin kaikki rakennukset purettiin. Ainoastaan sokkelit
jäivät tästä kaikesta muistoksi. Lisäksi
alueella kasvaa vieläkin joitakin hedelmäpuita.
Alueella toimi aikoinaan 1960-luvun
alkupuolelta lähtien mm. Turun
Veneveistämö, jonka
toiminta sittemmin päättyi ja rakennuksiin sijoittui
useita pienyrityksiä. Kun Hirvensalon
uutta siltaa ryhdyttiin rakentamaan 1990-luvun alussa, niin
myös kaikki tehdasrakennukset purettiin uusien asuintalojen
tieltä. Nykyisin alue tunnetaan Majakkarannan
nimellä ja kalliot ovat jääneet korkeiden
rakennusten ja uuden sillan puristuksiin.
Pihlajaniemi kuuluu samojen peltosaarekkeiden
(kankare) ryhmään kuin esim. Iso- ja
Pienipeltokankare. (K.s. myös artikkeliani "Peltokankareet") |
 Pihlajaniemen
kallioita vuonna 1966
|
 Näkymä Korppolaismäen
ja sataman suuntaan. Oikealla veneveistämön rakennus.
1981
|
 Kuva on otettu kaupungin suuntaan
vuonna 1981.
|
 Vasemmalla entisen veneveistämön
rakennus. Kuva on otettu kaupungin suuntaan vuonna 1989.
Vertaa edelläolevaan kuvaan vuodelta 1981!
|
 Näkymä sataman suuntaan 1989.
|
 Näkymä kalliolta Korppolaismäen
suuntaan. Kuvassa myös alueen teollisuusrakennus.
1989 Vertaa
kuvaan alla!
|
 Majakkarannan asuinrakennukset
ovat jo olleet paikoillaan yli 10 vuotta.
|
 Pihlajaniemen
kallioita lintuperspektiivistä.
|
 Vanha
sokkeli vuonna 1981. Sokkelin
vierellä oleva koivu on kasvanut melkoisesti siitä kun
tämä kuva otettiin. Vertaa
kahteen kuvaan alla!
|
 Vanha
sokkeli vuonna 1989.
|
 Sama
sokkeli kuin edelläolevassa kuvassa.
|
 Pihlajaniemen entisten rakennusten raunioita
vuonna 1992. Taustalla Hirvensalon "väliaikainen"
silta.
|
 Näkymä Hirvensalon ja Pitkänsalmen
suuntaan. Vertaa
kuvaan alla!
|
 Näkymä Hirvensalon ja Pitkänsalmen
suuntaan. Etualalla vesijättömaan kaislikkoa.
2006
|
 Pihlajaniemen
kallioiden vehreyttä 2006.
|
 Kuvan
keskellä Hirvensalon uusi silta 1990-luvun alkupuolelta.
|
 Raunioissa
hääräilevä siili.
|

Pihlajaniemen kallioita 1990-luvun alussa kun uutta tietä ja siltaa Hirvensaloon oltiin jo rakentamassa.
Kuva: Anja Toivanen
|