VALIKKOON |

Likimain tällaiselta
näytti aikoinaan Kupittaan- ja Tervahovinkadun kulmassa sijainnut
palokello.
Rekonstruktio
2006.
Tällaisia
palokelloja oli sijoitettu moniin kadunkulmiin koko
kaupungin alueella.
Palokelloista
ilmoitettiin
myös kylteillä, joissa kerrottiin
lähimmän palokellon
sijainti.
 Kuvassa eräs
tällainen kyltti Pohjolasta. Palokello oli yleensä
valuraudasta tehty punaiseksi maalattu kaappi, jonka etuseinässä
oli lasilla peitetty kädensija sekä käyttöohje,
joka kuului näin: "Tulipalon sattuessa
: säre ruutu - vedä ulos ja päästä
kädensija - odota palokuntaa" ja sama
vielä ruotsiksi. Palokellon yläpuolella
oli punainen lamppu, johon syttyi valo samalla kuin katuvaloihinkin.
Aikanaan nämä palokellot sitten hävisivät
katukuvasta.
Lue tästä
lisää Martinrannan palokelloista (pdf)! |

Portsa, Arvinkatu 1.
|

Hieman himmeä "Palokalut" kyltti Tuomen ulkorakennuksen oven yläpuolella. Kupittaank. 164.
|

Korppolaismäki.
Aikoinaan piti kaikissa rakennuksissa olla oma
säilytystilansa, jossa säilytettiin tulipalon torjuntaan
tarvittavaa alkusammutuskalustoa.
Tämä säilytystila tuli merkitä asianmukaisella
kyltillä, joka usein oli
hyvinkin tyylikäs
ulkonäöltään.
Ylläolevissa kuvissa kaksi tällaista kylttiä muistona
menneiltä ajoilta.
|
 Tämä näkymä Tonttumäeltä
tuli minulle kovin tutuksi jo lapsena ollessani.
|

Vanha venevinssi
Aurajoen itärannalla 1958. Kuva: Jouni Liuke.
Kuvan käsikäyttöinen
vinssi oli ollut paikoillaan aina Crichtonin telakan ajoilta saakka,
eli mahdollisesti jo 1800-luvulta.
Aluksi se toimi telakan palveluksessa, mutta myöhemmin sitä
käytettiin veneiden nostoon ja laskuun
keväällä ja syksyllä. Luultavasti vinssi poistettiin
käytöstä 1960-luvun alkupuolella. Vinssi sijaitsi
hieman Föriltä
kaupunkiin päin.
Katso
myös Artikkelit / Crichtonin telakka |
 Tällaisia
kieltotauluja näki telakka-alueen aidoissa y.m.
|
 |
Tällaisia
korsteenin päällä olevia tötteröitä
näki aikoinaan hyvinkin paljon. Tötterön tarkoituksena
oli parantaa piipun vetoa tuulen avulla. Yläosassa näkyvä
viiri (kukko) oli herkästi laakeroitu ja kääntyi
tuulen mukana. |
 Tässä
samantyyppinen tötterö kuin edellä olevissa kuvissa,
mutta ilman liikkuvaa viiriä. Näitä tötteröitä
on vielä jäljellä mm. Vilhonkadulla (kuvassa) ja
Korppolaismäessä.
|
 Kuvassa ns. Savoniuksen
roottori tehtävänsä
täyttäneenä ja maahan pudonneena. Aikoinaan nämäkin
väkkärät olivat varsin yleinen näky katoilla.
Kyseessä on tuulivoimalla toimiva huippuimuri. Katso
animoitua kuvaa alla!
|
 Tässä
animaatiossa Savoniuksen roottori toiminnassa erään talon katolla
Stålarminkadun varrella. Poimittu videolta vuodelta 1985.
Nykyisin tätä taloa
ei enää ole.
|

Vanha katulamppu Kupittaankatu 99:n talon edessä.
Muistan itsekin vielä tämän saman lampun
lapsuusajoiltani.
Osasuurennos kuvasta, jonka tarkkaa ikää en tiedä, mutta veikkaan väliltä 1935..1950.
Kuva: R. Tuomi
|