TAKAISIN |
Alex Rankonen
lisäkuvat
27.7.2014 |
![]() Kuva 1 Hääkuva |
![]() Kuva 2 Antti Rankonen |
![]() Kuva 3 |
![]() Kuva 4 Antin luonteeseen kuului myös voimien näytökset joita ei pitänyt ottaa liian vakavasti. Ennen sotia nuorten mittelöt maaseudulla olivat erilaiset. Hyvin monilla tämä jatkui läpi elämän. Puhelinluettelon repimisen tausta oli, että jos pystyt samaan niin tule vasta sitten rähisemään. Olen tavannut monia joita isä on heittänyt putkaan tai muuten ojentanut. Kaikki ovat jälkeenpäin sanoneet hänen silti olleen reilu. Kun rangaistus oli saatu niin oltiin taas uudessa alussa. Impivaaran uimahallissa muutama vuosi sitten saunassa eräs vanhempi polvi muisteli poliisia joka ohjasi nuoria urheilun pariin. Liityin keskusteluun jälkipolvena. Oli hieman uusi juttu, että vapaa-aikanaan vietti aikaa nuorten kanssa. Isä piti yllä näkyvyyttä tietyistä syistä mutta minun pitää ensin saada sille vahvistusta. Äkkipikaisuus oli hänen huono puoli ja toinen ettei hyväksynyt tiettyjä nuorisoja uudelleen rakennetussa Suomessa. Minulla nuorena alkanut musiikki harrastus oli kynnys jonka yli meni hitaasti. |
![]() Kuva 5 Antti Rankonen poikansa kanssa Vesilinnanmäellä. |
![]() Kuva 6 Antti oli aktiivinen veren luovuttaja. Kävi aina seuraavan kerran kun oli mahdollista. Veikkaan syyksi veteraani taustan auttamishalua. Kuva on TS:n jutusta 70-luvun vaihteesta. Eritysesti huomatkaa mairea hymy jota ei usein vanh.konst. esiintynyt. |
![]() Kuva 7 Antti Rankonen |
![]() Kuva 8 Yleislakko 1956 - Antti Rankonen toinen oik. |
![]() Kuva 9 Yleislakko 1956 - Antti Rankonen kolmas vas. |
![]() Kuva 10 Yleislakko 1956 - Antti Rankonen toinen oik. |
![]() Kuva 11 |
![]() Kuva 12 Poliisipartio |
![]() Kuva 13 Ispoisissa, Rätiälänkatu |
![]() Kuva 14 Lintupönttöharrastus |
![]() Kuva 15 |
![]() Kuva 16 |
![]() Kuva 17 |
![]() Kuva 18 Toivolankatu |
![]() Kuva 19 Toivolankatu |
![]() Kuva 20 Liisanmäki |
![]() Kuva 21 |
![]() Kuva 22 Asemanpuistossa Aino-patsaan luona. Kuvassa on serkkuni vasemmalla, isoveljeni ja äiti. |
![]() Kuva 23 |
![]() Kuva 24 Vesileikit. |